Pihapaikat poistuvat käytöstä 1.5.-31.12.2010

Taloyhtiössä on alkamassa sisäpihan julkisivukorjaus. Työ käsittää vanhan rappauksen poiston ja uudelleen rappauksen. Tästä syystä sisäpihalla olevat autopaikat tulevat olemaan pois käytöstä 1.5.2010 alkaen. Tämän hetkisen remonttiaikataulun mukaan piha-alue on urakoitsijan työmaa-aluetta 31.12.2010 saakka. Ilmoitamme välittömästi, mikäli piha-alue luovutetaan kiinteistön käyttöön aiemmin. Piha-alueen autopaikan vuokranneita velvoitetaan siirtämään ajoneuvonsa pois pihalta 1.5.2010 mennessä. Ellei autoa ole siirretty määräaikaan mennessä, tulee taloyhtiö teettämään ajoneuvon siirron pois piha-alueelta vuokralaisen/ajoneuvon omistajan tai haltijan kustannuksella, sekä purkamaan autopaikan vuokrasopimuksen päättymään välittömästi. Taloyhtiö ei luonnollisesti peri vuokraa ajalta, jolloin piha-alueen autopaikat ovat poissa käytöstä. Piha-alueen autopaikan vuokrasuhde säilyy kuitenkin muutoin entisellään, ellei sitä erikseen kirjallisesti irtisanota. Mikäli vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen remontin vuoksi, taloyhtiö ei ole velvollinen vuokraamaan samaa autopaikkaa uudelleen remontin valmistuttua. Olemme pahoillamme remontista aiheutuvasta häiriöstä. Sisäpihan julkisivujen korjaus on välttämätöntä mahdollisten vahinkojen välttämiseksi. Teemme parhaamme, että työ toteutuu aikataulun mukaisesti ja kiinteistön käyttäjille aiheutuisi työstä mahdollisimman vähän häiriöitä.

Autohallin maalaus 23.9.09 alkaen

Autohallissa suoritetaan maalaustöitä alkaen keskiviikkona 23.9.2009 Työn arvioitu kesto on noin kuukausi. Autohallin käyttäjiltä ei tarvita erillisiä toimenpiteitä. Työtä suoritetaan pääsääntöisesti ilta-aikaan. Mahdolliset siirtokehoitukset urakoitsija toimittaa hyvissä ajoin autohallin käyttäjälle etukäteen. Urakoitsijana toimii JH-Rakenne Oy Vastaava henkilö Jukka Hänninen 050-5148866

Romupyörien poisto sisäpihalta

Yhtiön pihalle on jäänyt käytöstä poistettuja polkupyöriä, jotka vievät tilaa aktiivikäytössä olevilta pyöriltä. Käyttäjiä pyydetään merkitsemään säilytettävät pyörät 30.9.2009 mennessä ohjaustankoon kiinnitetyllä lapulla, jossa on nimi ja toimistontiedot. Vanhat, hylätyt polkupyörät poistetaan tämän jälkeen yhtiön toimesta.

Sisäpihan julkisivun kuntotutkimus 14-16.9.2009

Kiinteistön sisäpihalla suoritetaan 14.9-16.9 julkisivututkimus. Autopaikat 1-9 ovat pois käytöstä 14.9. klo 6.00-15.00 välisenä aikana Autopaikat 10,19,22-28 ovat pois käytöstä 15.9. klo 6.00-15.00 välisenä aikana ja 17 ja 18 poissa käytöstä 16.9. klo 6.00-15.00 välisenä aikana. Alue rajataan lippusiimalla ja opastein. Työn suorittaa Optiplan Oy. Lisätiedot Antti Siika-Aho p. 010 5076064

TIEDOTE TIEJÄRJESTELYISTÄ 27.5.2009!

HKL suorittaa ratatyötä Telakkakadun ja Tehtaankadun risteyksessä 27.5-1.6 välisenä aikana.Autot voi ajaa talliin ja pihapaikoille normaalisti. Ajo tapahtuu Perämiehenkadun puolelta (Telakkakadun puoli on suljettu). Ajoväylät/edustat talliin ja pihalle lupasivat pitää vapaana.

ILMOITUSVELVOLLISUUS MESTARITALON HUONEISTOJEN KORJAUSTÖIDEN YHTEYDESSÄ (14.11.2008)

Kiinteistön järjestyssääntöjä tulee noudattaa huoneistojen korjaustöiden aikana:

”Rakenteisiin, sähköjärjestelmiin, putkistoon ja ilmastointijärjestelmiin kohdistuvista töistä on ilmoitettava etukäteen kirjallisesti kiinteistön edustajalle.

Osakkeenomistajan tulee huolehtia, että kaikista sellaisista huoneistojen korjaustöistä, jotka aiheuttavat melua, mahdollista julkisten tilojen likaantumista tai runsasta liikennettä rapuissa, ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen taloyhtiön edustajalle.”

Korjaustöistä tulee tehdä etukäteen ilmoitus isännöitsijälle ja kiinteistöhuoltoon. Kiinteistöhuoltoon on oltava etukäteen yhteydessä myös, jos tilojen remontoinnin tai muun syyn takia piha-alueelle tarvitaan erityisjärjestelyjä.

Osakkaan vastuulla on ohjeistaa käyttämiään urakoitsijoita.

VESIKATKOS KIINTEISTÖSSÄ (28.10.2008)

Mestaritalossa on keskiviikko aamuna 29.10.2008 klo 05:00-09:00 välisenä aikana vesikatkos pienessä autohallissa olevan vesiputken korjaustyön vuoksi. Työ saadaan todennäköisesti suoritettua hyvissä ajoin ennen klo 09:00.

Lisätietoja:
Mestaritalon kiinteistönhuolto
Kiinteistöpalvelu Korttelitalonmies / Punavuoren Siivouspalvelu
ma-pe klo 7-16
puh. 045 139 1811 tai
mestaritalo@welho.com

Työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin
Palmia hälytyskeskus
puh. 310 27300